The following post is in Finnish and it covers an article published in Ultra magazine in summer 2020. I will get back to this topic in my following posts. It is about how we don’t really ponder what “reality” is. Questions like this are not often asked, at least not in the media or in other public contexts. However, the concept of reality is the basis for our worldview and it is fundamental to all of our thoughts, beliefs and values, based on which we perceive ourselves and our place in this world. You can read more about this from Hyperreality book.

Tämä artikkeli julkaistiin Ultra -lehdessä loppukesästä 2020 otsikolla “Sen näet mitä olet valmis näkemään”.

***

Me emme juuri pohdi sitä, mitä todellisuus on. Siitä ei näe juttuja iltapäivälehdissä eikä somessa. Kuitenkin todellisuuskäsitys on tärkeintä, mitä meidän pitäisi ymmärtää, sillä todellisuuskäsitys määrittää sen, miten maailmaa tarkastelemme ja mitä näemme. Jos jotain ei ole olemassa todellisuuskäsityksessämme ja sitä tukevissa teorioissa, emme yleensä ymmärrä sitä tai ohitamme sen mahdottomana. Aivan kuin katselisimme maailmaa tietynlaisten lasien lävitse. Vaaleanpunaisten lasien läpi maailma näyttää erilaiselta kuin mustien lasien.

Jos tästä pandemiasta rajoituksineen voi löytää jotakin hyvää, niin ehkäpä sen, että se on laittanut meidät priorisoimaan asioita uudella tavalla ja pohtimaan sitä, miten elämme ja ajattelemme. Ehkä nyt olisi aika myös pohtia omaa todellisuuskäsitystä, sitä minkälaisten lasien lävitse itse maailmaa tarkastelen?

Eikö vallitseva todellisuuskäsitys olekaan oikein?

Ajattelu ja käsitys todellisuudesta on muuttunut kautta vuosisatojen. Vallitseva länsimainen käsitys on (tieteellinen) materialismi ja sen mukaan me olemme karkeasti ottaen vain lihakoneita, joiden tehtävä on syntyä, kasvaa, lisääntyä, pyrkiä taloudelliseen menestykseen ja sitten kuolla pois. Monelle tämä ajattelu varmasti särähtää korvaan – minä en ainakaan ajattele näin! Kuitenkin olemme huomaamattamme omaksuneet materialismin mukaisen ajattelun ympäriltämme: kotoamme, koulusta, yhteiskunnasta, mediasta.

Itseasiassa materialismi nojaa ”vanhaan” 1600-luvulta peräisin olevaan Newtonin klassiseen fysiikan malliin, vaikka moderni fysiikka on jo kehittynyt tästä. Vielä 1800-luvun lopulla ajateltiin, että fysiikka alkaa jo olla valmis.

***

Müncheniläinen fysiikan professori Philipp von Jolly neuvoi 1870-luvun alussa Max Planckia valitsemaan jonkin muun kuin fysiikan erikoistumiskohteekseen, sillä hänen näkemyksensä mukaan ”fysiikassa melkein kaikki oli tuolloin jo keksitty ja jäljellä oli vain aukkojen paikkailua”. Planck vastasi, että hän ei halunnutkaan keksiä uusia asioita, vaan ainoastaan ymmärtää tunnettuja tosiasioita. Niinpä hän aloitti fysiikan opinnot Münchenin yliopistossa vuonna 1874.

Nykyisin Planckia pidetään yhtenä kvanttifysiikan isistä, sillä hän teki oletuksen kvanteista, eli energiapaketeista, jotka voivat olla vain tietyissä energiatiloissa. Oletus oli mullistava, sillä jatkuvuuden oletus oli siihen asti ollut luonnollinen, luonnon sanelema käsitys.

***

Meillä on taipumus ajatella, että kukin aikakausi on kehittyneempi kuin edellinen ja me olemme kehityksen kruunu, huipentuma. Ajattelemme, että ymmärryksemme maailmasta ja todellisuudesta lisääntyy ja tulee aika, jolloin kaikki ymmärretään. Tieteessä ajatellaan, että kykenemme muodostamaan Kaiken Teorian, joka antaa ratkaisun kaikkeen.

Luotamme myös tieteen realismiin, siihen, että tieteen teoriat ovat todellisia – kuvauksia, siitä, mikä on todellista. Näin ei kuitenkaan ole. Tieteen teoriat ovat nekin vain malleja, eivätkä muuttumattomia tai täydellisiä kuvauksia todellisuudesta. Kuten Albertin Einstein totesi: ”Helposti unohdamme teorioiden ja käsitteiden inhimillisen alkuperän ja hyväksymme ne muuttumattomiksi, pysyviksi.”

Jopa kvanttiteoria on vain malli, ihmisen luomus, eikä lopullinen kuvaus, vaikka se onkin kaikkein menestyksellisin tieteen teoria. Sen hypoteesit on yksi toisensa jälkeen kokeellisesti vahvistettu, ja se on ollut edesauttamassa huimaa teknistä kehitystä, joka 1900-luvun alkupuoliskolta lähtien on ollut käynnissä.

Modernin fysiikan todellisuus?

Kvanttifysiikka maalaa todellisuudesta aivan erilaisen kuvan, kuin mihin olemme arjessa tottuneet. Pohjimmiltaan olemmekin energiaa, värähtelyä ja hiukkastasolla yhtä, eikä ole edes mahdollista erottaa mihin minä lopun ja mistä joku toinen alkaa. Itseasiassa tarkemmin tarkasteltuna me ja ympäristömme onkin vain pelkkää tyhjää tilaa. Ehkäpä siis materia ei olekaan perustavin, vaan pitäisi hakea vastauksia muualta, etsiä toisenlaista näkökulmaa?

Kvanttifysiikka ja suhteellisuusteoria ovat vain sata vuotta vanhoja, eli verrattain lyhyen aikaa sitten fysiikassa on tapahtunut suuria mullistuksia. Itseasiassa moderni fysiikka on edennyt jo näistäkin, mutta ajattelumme ei ole edennyt samaa tahtia. Emme vieläkään kykene ymmärtämään, sisäistämään, mitä tämä kaikki todella tarkoittaa. Kvanttifysiikan monet tulkinnat yrittävät selittää mitä kvanttifysiikka todella tarkoittaa. Itseasiassa missään ei ole suljettu pois myöskään sitä, etteikö vielä löytyisi uusi malli, joka selittäisi kaiken paremmin.

Eräs tällainen kysymys, johon tulkinnoissa otetaan kantaa, ja jonka ratkaisemiseen itseasiassa kvanttifysiikkakin perustuu, on havaitsijan vaikutus (Observer Effect). Miten on mahdollista, että pelkkä tarkastelija pystyy muuttamaan kokeen lopputuloksen? Miksi kvanttifysiikan kuuluisimmassa kokeessa, kaksoisrakokokeessa, välillä havaitaan aaltoja ja välillä hiukkasia, eikä mikään muu muutu kuin se mitä kokeessa tarkastellaan?

Mikä merkitys meillä tarkastelijoilla, kaiken havaitsijoilla, on siis todellisuuteen, jonka havaitsemme? Ehkä yhtä oikeaa, objektiivista todellisuutta ei olekaan? Tai emme ainakaan kykene sitä näkemään?

Objektiivinen todellisuus?

Näetkö sinä oheisessa kuvassa ankan vai jäniksen? Pystytkö muuttamaan sen mielessä nopeasti ankasta jänikseksi ja taas takaisin? Voitko nähdä molemmat samaan aikaan?

Kuva on julkaistu ensimmäisen kerran saksalaisessa Fliegende Blätter -lehdessä vuonna 1892 kevennyksenä otsikolla ”Mitkä eläimet ovat eniten toistensa näköisiä?”

Amerikkalainen psykologi Joseph Jastrow osoitti myöhemmin vuonna 1899 kuvan avulla, että havainnointi ei ole vain sitä, mitä näemme, vaan mielen toimintaa. Filosofi Ludwig Wittgenstein julkaisi myös useita artikkeleita aiheesta ja käsittelee sitä myös kirjassaan Philosophische Untersuchungen.

Siihen, kumman hahmoista näet, näyttäisi vaikuttavan monet erilaiset tekijät, kulttuuriin ja sosiologisiin tekijöihin liittyvistä biologisiin ja psykologisiin tekijöihin. Tulokseen näytti vaikuttavan jopa vuodenaika: eräässä tutkimuksessa huomattiin, että keväällä pääsiäisen aikoihin, kokeeseen osallistuneet amerikkalaiset näkivät todennäköisemmin jäniksen, kun taas syksyllä ankan.

Toisessa tutkimuksessa (Wiseman et al.) huomattiin, että osallistujat, jotka helposti pystyivät vaihtamaan mielessä eläimestä toiseen, pystyivät keksimään keskimäärin viisi uutta käyttötapaa jollekin arkipäivän esineelle. Ne, joilla oli vaikeuksia vaihtaa hahmosta toiseen nopeasti kykenivät keksimään keskimäärin alle kaksi uutta käyttötapaa. Näiden tutkimusten pohjalta vaikutti siis siltä, että mitä nopeammin tarkastelija kykenee näkemään myös toisen vaihtoehdon, eli jäniksestä tulee ankka, tai toisinpäin, sitä nopeammin aivot toimivat ja myös sitä luovempi tarkastelija on.

Jänis-ankka illuusioon ei tietenkään ole olemassa yhtä oikeaa vastausta. Tiedämme, että luonnossa ei ole tällaisia jänisankkoja, ja illuusio on vain kuvaustavasta johtuva. Se kertoo kuitenkin jotakin havainnoinnista. Emme voi aina antaa yksiselitteisiä vastauksia kysymyksiimme.

Joskus käsityksemme todellisuudesta eivät edes kohtaa.

Eräs esimerkki, josta tämä käy selkeästi ilmi on oheinen kuva sylinteristä. Kun katselet sylinteriä päältä päin, näet vain ympyrän. Jos taas tarkastelet sitä sivulta, näet vain suorakaiteen. Jos siis tarkastelet 2-ulotteisesti sylinteriä, se näyttää joko ympyrältä tai suorakaiteelta. Vasta kun muutat tarkastelusuuntaa ulos näistä tasoista 3-ulotteiselle tasolle, josta kappaletta havainnoit, voit nähdä, että kyseessä onkin sylinteri.

Kuva “Hypertodellisuus – Olet olemassa ja merkittävä” -kirjasta (Basam Books 2020).

Vastaavan ilmiön voi esittää myös kansantarinan muodossa, jota erityisesti Intian ja kaakkois-Aasian alueella on kerrottu eri muodoissaan:

Ryhmä sokeita miehiä ei ollut koskaan ennen tavannut elefanttia. Nämä yrittävät hahmottaa tätä koskettaen. Kukin koskettaa eri kohtaa elefantin kehosta, mutta vain yhtä kohtaa. Yksi koskettaa kärsää ja sanoo olennon olevan kuin paksu käärme. Toinen koskettaa korvaa ja sanoo kyseessä olevan jonkinlainen tuuletin. Kolmas, jalkaa koskettava sanoo olennon olevankin puunkaltainen pilari. Elefantin kylkeä koskettava pitää olentoa seinänä, häntää koskettava köytenä ja syöksyhampaita koskettava kovana keihään kaltaisena. Kukin siis kuvaa oman rajoittuneen näkemyksensä ja kaikki kuvaukset ovat erilaisia.

Tarinan opetus on, että jokaisella meistä on taipumus luoda kuva todellisuudesta perustuen omaan rajoittuneeseen subjektiiviseen kokemukseemme, sulkien pois muiden rajoittuneet subjektiiviset kokemukset, jotka voivat olla aivan yhtä tosia.

Molempien esimerkkien tapauksessa todellisuuden hahmottaminen on helppoa, sillä voimme toiselta tasolta nähdä oikean vastauksen: sylinterin tapauksessa siirtymällä kolmiulotteiselle tasolle ja elefantin tapauksessa esimerkiksi sokeiden vaihtaessa paikkaa tai pyytämällä näkymys esimerkiksi joltakulta näkevältä.

Usein tiede on meille se keino, jolla pyrimme tavoittamaan todellisen. Tiedekään ei kuitenkaan välttämättä aina kykene saavuttamaan ylemmän tason todellisuutta ja kertomaan miten asiat ovat.

Kvanttifysiikan tapauksessa vaikuttaisi jopa siltä, että objektiivista todellisuutta ei ole ollenkaan.

Havaitsija, tietoinen olento, ei ole erillinen koejärjestelystä. Havaitsija luo hiukkasen tilan, ennen havaintoa sitä ei ole edes olemassa. Ehkä on mahdotonta muodostaa objektiivista järjestelyä vaan tietoisuus vaikuttaa aina lopputulokseen? Ehkä tietoisuus pitäisi ottaa samalla tavalla perustavaksi suureeksi kuin fysiikassa ovat esimerkiksi gravitaatio ja valonnopeus?

Se, mitä ja miten kysyt, määrittää myös vastauksen

Eräs tieteen haaste, johon ei ole olemassa yksiselitteistä vastausta on tietoisuuden luonne.

Riippuen siitä, miltä pohjalta vastauksia lähdetään hakemaan, eri asiat nähdään merkityksellisinä ja tärkeinä. Materialismin, eli vallitseva tieteen näkemys on että keho on perustava ja tietoisuus on aivojen ominaisuus. Tämän näkemyksen vastakohta on idealistinen näkemys, jonka mukaan tietoisuus on perustavampaa kuin materia. Aivot ovat vain käyttöliittymä ja tietoisuus on jossakin muuallakin.

Esimerkiksi tietoisuuden vaikea ongelma, jonka filosofi David Chalmers muotoili muutamia vuosia sitten muotoon: ”Miltä tuntuu olla ”minä”?” katoaa kokonaan, jos sitä tarkastellaan idealismin silmälasien kautta. On eri asia kysyä, miten aivomme luovat tietoisuuden, eli miten materiasta syntyy jotakin ei-materiaalista, kuin olettaa, että kaiken taustalla on jotakin yhteistä perustavaa ja olemme vain kaikki ilmentymiä tuosta yhdestä yhteisestä mielestä.

Tältä pohjalta on välttämätöntä myös muuttaa sitä miten tarkastelemme asioita: objektiivista todellisuutta ei olekaan olemassa, vaan näemme jokainen todellisuuden omassa kokemusmaailmassamme.

Ajattelepa tätä ensi kerralla kun näet taivaalla sateenkaaren: Näet sen, koska silmissämme on tappisoluja. Luomme sateenkaaren mielessämme. Eläimet, joilla tappisoluja ei ole, eivät näe värejä. Jänis näkee vain sinistä ja vihreää, monet linnut taas voivat nähdä myös ultraviolettivaloa, eli enemmän kuin me.

Mitä oikeastaan voimme tietää ja mistä olla varmoja?

Tämän jutun tarkoitus oli lähinnä laittaa pohtimaan todellisuutta. Voimme nähdä vain hyvin pienen osan koko sähkömagneettisesta spektristä, eli näkyvän valon alueen ja kuulla samoin vain hyvin pienen osan akustisesta spektristä. Itseasiassa atomit kehossamme ovat lähes kokonaan vain tyhjää tilaa. Keskitymme hyvin pieneen osaan koko todellisuudesta ja pitäydymme tiukasti siinä näkökulmassa, jonka olemme omaksuneet. Jos mistään voimme olla varmoja, niin siitä, että emme tiedä oikeastaan vielä mitään. Meidän olisi tämä osattava myöntää ja avoimesti esittää kysymyksiä todellisuuden luonteesta.

Lisää aiheesta Hypertodellisuus – Olet olemassa ja merkittävä -kirjassa.


0 kommenttia

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: